in English

Luonnontieteellisen keskusmuseon DOL-sivusto

LTKM on virallinen "Diversity Of Life" -piste.  Sivuston rakenne of Kevin Nixonin (Cornellin yliopisto) kehittämä ja hän omistaa ohjelmiston kaikki oikeudet. Sivuston täydet käyttö- ja kehitysoikeudet on hankittu Luonnontieteelliseen keskusmuseoon Suomena Akatemian projektin tuella (J. Muona)

LTKM:n sivujen kautta tarjoamme aluksi erityisesti vuorovaikutteisia määrityskaavoja. Kaikki ohjelmiston tukemat kielet tulevat kyseeseen, mutta pyrimme käyttämään suomea, ruotsia tai englantia. Halukkaiden sisällöntuottajien tulisi ottaa yhteys eläinyksikön yli-intendentti Jyrki Muonaan, osoitteessa .

Sivuston julkistamisvaiheessa avaamme käyttöön kaksi englanninkielistä kaavaa. Niiden avulla voi määrittää maailman sepikkäkuoriaiset suvulleen, niin aikuiset kuin toukatkin (Coleoptera, Eucnemidae).  Pohjoismaissa suurin osa sepiköistä on harvinaisia ja useat ovat uhanalaisia. Kuvattuja sukuja on lähes 200 ja lajeja noin 1500. Suurin osa sepiköistä elää trooppisissa metsissä.  Sepikkäkaavat eivät ole loppuun saakka hiottuja ja niitä tullaan kehittämään niin kuvien kuin sisällön osalta. Erityisesti on syytä huomata, että kaavan yhteydessä oleva maailman lajien luettelo ei ole tässä muodossaan lopullinen ja ajan tasalla.

Sivustolle on tulossa useita Suomen kovakuoriaislajistoa käsittelevää kuvitettua määrityskaavaa lähitulevaisuudessa. Pyrimme ensisijaisesti tuottamaan aineistoa, jota tällä hetkellä ei ole mistään muualta saatavilla. Luvassa on mm. Suomen lajisto heimoista Eucnemidae ja Throscidae sekä kaavat tietyille erityisen hankalille suvuille – esimerkkeinä Thinobius, Hydnobius, Leiodes, Colon ja Epuraea. Sivustolle voidaan ottaa minkä tahansa kategoriatason kaavoja, määritettävät taksonit voivat siis olla vaikkapa lajeja, sukuja tai heimoja.

Suomen kuoriaisten sukutason kaava on myös valmisteilla. Samalla sivustolle tulee kuoriaisten rakenteita ja niiden nimiä selventävä kaavio.

Huomioi seuraavat seikat käyttäessäsi kaavoja:

  1. Ohjelma ehdottaa automaattisesti parasta tuntomerkkiä, eli tuntomerkkiä, joka jakaa jäljellä olevat taksonit mahdollisimman suuriin ryhmiin. Käyttäjä voi ohittaa minkä tahansa tuntomerkin ja halutessaan mennä myös tuntomerkkiluetteloon ja valita sieltä mieleisensä.
  2. Napsauttamalla tuntomerkin kuvaa, se suurenee.
  3. Keskity tuntomerkkiin, älä kuvan muihin piirteisiin.  Esimerkkinä tuntosarvien rakenne: toisen ja kolmannen jaokkeen yhteenlaskettu pituus suhteessa neljännen pituuteen on tuntomerkkinä helposti mitattavissa, mutta jaokkeiden paksuus, väri ja muut ominaisuudet voivat olla aivan erilaiset ja yleensä vain yksi vaihtoehto on kuvattuna.
  4. Jos et ole varma, mikä vaihtoehto on oikea, valitse kaikki sopivat – ohjelma ymmärtää tämän. Kun olet aloittanut määrittämisen, ohjelma huomio jatkoon päässeiden taksonien tuntomerkit siten, että jos jokin vaihtoehto on pudonnut kokonaan pois, sitä kuvaava teksti on pienennetyllä fontilla, eikä sitä voi enää valita. Tämä on hyödyllistä mm. aiemmin tehdyn virheen havaitsemisessa.

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat niiden ottajille tai tekijöille tai Luonnontieteelliselle keskusmuseolle, ja niiden käyttö ilman kirjallista lupaa on kielletty. Lupaa voi pyytää Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedottajalta osoitteesta .

Siirtykää sivustolle tästä. Määrityskaavat löytyvät ”Diagnostic keys” painikeen kautta.